torstai 1. tammikuuta 2015

Nyt on leikit leikitty ja lähdettävä on



Tapahtuipa elämä.
Kaksi lasta.
Taapero ja suuritarpeinen vauva.
Yksi äiti ja yksi isä.
Yksin hoitamassa lapsia.
Tulee kevät.
Paljon uusia kuvioita.
Kerhoja, opiskeluja.
Siispä toivotan heippati hei.
Tämä on viimeinen sivu tässä kirjassa.
Hymyillään, kun tavataan.
Uudet tuulet puhaltavat.


  ps. Jos kuitenkin haluut meikäläiseen törmätä tai seurata kuulumisia, niin kurki instagramin puolelle -> http://instagram.com/o.nnu

Valoviikot, osa2
















Viimeiset perinteiset valoviikot








Pitihän sitä käydä kuvaamassa viimeiset perinteiset valoviikot.
 

lauantai 27. joulukuuta 2014

Vaeltavat kengät jo kuudetta vuotta

Selailin eilen pitkästä aikaa vanhoja valokuvia ja tajusin, että himpura vieköön olen kuvaillut jalkojani jo ainakin kuusi vuotta. Vaeltavat kengät ovat tehneet matkaansa jo iäisyyden.
Kaikki sai alkunsa eräästä kouluprojektista, johon räpsin kuvia. Halusin ottaa kuvia itsestäni, mutten naamastani. Joten niinpä räpsäsin kuvia jaloistani. Ja siitä se sitten jäi.


Näihin kuviin liittyy niin paljon muistoja. On myös ollut hauska katsella kuvia vanhoista rakkaista kengistä, joita ei enää ole.


Kuvia oli valtavasti. Koitin napsia kollaasiin mukaan joitain rakkaimpia ja ikimuistoisimpia. Lasten myötä vaeltavat kengät on saanut ihan uuden ulottuvuuden. Nykyään yhä useammin kuvista löytyy myös pojan kengät.


Nykyään tuntuu, että jalkakuvista on tullut jo jonkimoinen trendi. Niitä ottaa kaikki.


Nykyään kuvailu on ottanut taas uuden ulottuvuuden. Äly kotiutui viimein meikäläisellekin ja nykyään meikäläinen löytyy instagramista -> http://instagram.com/o.nnu  Kuvia ei vielä oo paljoo, mutta eiköhän se tästä, kun alkukankeudesta päästään. Vinkatkaahan oma instatilinne kommenttilootassa!

tiistai 16. joulukuuta 2014

On taas aika hyasinttien

Joulunaikaan meillä pauhaa Jouluradio keittiössä ja lapsikin on oppinut jo laulamaan tiptaptiptap. Olen varsin huonolla menestyksellä onnistunut löytämään hyviä joululevyjä, joten olenkin tyytynyt jouluradion kuunteluun. Yleensä sieltä soi kaikkia tuttuja lauluja, mutta viime päivinä on vastaan tullut muutama uusi laulu, jotka ovat kolahtaneet ja kovaa. Olen pysähtynyt kuuntelemaan ja nieleskellyt kyyneliä.


 "On taas aika hyasinttien
usko pois sua, äiti, aattelen
sinä siellä, minä täällä jossakin
sanoinko koskaan että sua rakastin "

 Joulu on niin haikeaa aikaa. Kaikki ne lapsuuden muistot palaavat aina mieleen. Kuinka äidin kanssa leivottiin pipareita, cd-soittimessa soi se sama vanha joululevy ja kaikki lauloivat mukana. Iltaisin juotiin teetä ja mietittiin mitä haluttaisiin joululahjaksi. Yhdessä paketoitiin lahjoja ja meikäläiselle jäi usein se nauhan käkertäminen. Jouluaatot sujuivat vaihtelevalla menestyksellä, mutta useimmiten samalla kaavalla. Tärkeää oli käydä haudoilla. Yhdessä ihasteltiin kynttilöitä. Varsinkin sitä yhtenä jouluna järjestettyä kynttilämeritempausta. Joulusaunassa hiljennyttiin omiin aatoksiin. Ruokapöydässä notkuivat monenlaiset ei niin jouluiset herkut, koska me lapset emme pitäneet oikeen mistään jouluruuasta. Yhdessä katseltiin telkkaria ja ainakin lumiukko oli nähtävä.


 Kuka kulkee näin yksinään kalmistoon?
Kuka yksin näin kylmässä on?
Pieni lapsonen vain,
joka näin kiiruhtain
jälleen kynttilän haudalle tuo.
Paikka hiljainen on,
tumma liikkumaton.
Äidin haudalle valon hän suo.

Liekin niin häilyvän
tuo hauta rakkaimman hetkeksi saa.
Sitä katsovi silmin niin kaipaavin,
sitä katsoo ja taas odottaa.
Koska joulun hän saa,
koska voi naurahtaa
kera muiden taas kuin ennenkin?
Mutta niin hiljainen,
koti yksinäisten,
on kuin puuttuisi siunaus sen."


Jouluisin muistelen äitini viimeistä joulua. Miten sitkeä mimmi hän olikaan, kun jaksoi vielä jouluun asti. Olihan sitä joulusaunaan päästävä, niin kuin äitini sanoi. Olen onnellinen, kun voin jakaa nämä muistot mieheni kanssa ja voimme yhdessä nauraen muistella äitini hassuja juttuja. Kerron lapsille heidän toisesta mummustaan, joka istuu tuolla pilven reunalla ja vilkuttaa heille.
Voi äiti, minulla on sinua niin ikävä<3

perjantai 28. marraskuuta 2014

DIY: Helpot joulukortit taaperon kanssa

Joulukortteja pitää alkaa taas pian lähettämään ja tänä vuonna päätin pistää mutkat suoraksi ja selviytyä urakasta mahdollisimman helpolla.
Piirsin pahville erilaisia ja erikokoisia kuusia ja leikkasin ne irti. Pahvina käytin muropaketteja. Kiinnitin kuusen sinitarralla korttipohjaan. Sitten annoin taaperon maalata vesiväreillä korttipohjat täyteen.


Maalaushommassa riitti viihdykettä monelle päivälle, kun jouduttiin olemaan sisällä flunssan takia.
Kun kortit oli kuivunut irroitin kuuset. Sitten vain koristelemaan. Piirsin kuusen reunat kultatussilla ja kuusen latvaan piirsin tähden. Lisäksi tein erilaisia koukeroita ja nauhoja. Lopuksi pursotin vähän glitteriä päälle ja muutamaan korttiin jaksoin kirjoittaa toivotuksia kultatussilla. Ja valmista tuli.



Korteista tuli aika värikkäitä ja sympaattisia.


Korteista ylijääneet kuuset laitoin keittiötä koristamaan. Helppoa ja kivaa! :)

torstai 27. marraskuuta 2014

Vähän parempi kahvihetki

Meillä kotona juodaan paljon lämpöisiä juomia. Kaapeissa notkuu niin kahvia, pikakahvia, teetä kuin glögiä. Viime aikoina ollaan jaksettu panostaa kahvihetkiin taas vähän enemmän, nimittäin kaivettiin kahvimylly kaapin kätköistä esille.



Kahvimyllyn ostin aikanaan miehelle synttärilahjaksi täältä ja sillä tuli aluksi jauhettua aika useinkin kahvia. Sitten iski arki ja jauhaminen jäi. Kahvinpapujen jauhaminen kuin ei ole välttämättä mitään nopeinta hommaa tuollaisella käsikäyttöisellä laitteella. Nyt ollaan yritetty vapaapäivinä viettää päivässä edes yksi rauhallinen kahvihetki. Meikäläinen tosin valitsee useimmiten kahvin tilalta teen.



Papujen jauhaminen on ihanaa puuhaa. Tuoreen kahvin tuoksu on melkein huumaavaa. On ollut myös hauska huomata miten erilaista jauhaminen on erilaisilla pavuilla. Jotkin pavut jauhautuvat todella nopeeta ja joihinkin saa käyttää oikeen kunnolla voimaa. Miehestä on myös mukavaa maistella erilaisia kahveja ja onneksi monista kahvikaupoista saa ostettua pieniäkin määriä papuja mukaan. Meikäläinenhän ei maista noita kahvien eroja, kun meikäläisen kahvi, kun koostuu melkeimpä kaikesta muusta kuin kahvista :D



Erään kerran kaupassa hyllyjen välissä seikkailtuani bongasin noi Bonne soseet. Ne on täyttä sosetta ilman lisättyä sokeria. Ai, että olin niin iloinen. Ollaankin nyt maustettu jugurtteja, viilejä, puuroja yms. tolla persikkasoseella. Mansikkasose oli vähän liian tujua meidän perheen makuun. Aikaisemmin monesti käytettiin noita Pilttejä esimerkiksi jugurtin maustamiseen, mutta monessa Piltissähän on lisättyä sokeria. Toi Bonne on myös tosi riittosaa, koska sitä ei tarvitse kauhean paljon laittaa, koska se on niin tujakkaa.
Meillä Esikoinen on tosi innokas kahvinjauhaja. Kun ottaa kahvimyllyn esiin juoksee poika innokkaana keittiöön ja huutaa "papuja papuja jauhaa".

Mukavaa viikonjatkoa kaikille! :)